Ja syövät kakkupalanne. Väliaikainen, summittainen ja hetkittäinen. Lievästi sinkkiämpärimäinen jälkimaku.

sunnuntaina, elokuuta 18, 2002

Hidas sunnuntai. Olisi, oikeastaan, ihan tekemistäkin, mutta olen liian laiska aloittamaan. Pitäisi tehdä Harn-kampanjaan hahmoja, taustaa, juonta ja kaikenlaista.

Olen viime viikkoina (ja vähän aiemminkin) miettinyt, että voisin vihdoinkin tehdä jonkun yleishyödyllisen ohjelman ihan työn ulkopuolella. Pelottava ajatus. Jotta moiseen hulluun urakkaan ei tarvitsisi ryhtyä (vaan voisin muinakin viikonloppuina valittaa laiskuuttani ja tekemisen puutetta), yritin äsken puolen tunnin ajan etsiä vastaavaa softaa netistä. Menestys oli... Heikkoa. Ei auttanut Sourceforge, ei Freshmeat, eikä edes Jakarta.

Se mitä minä haluaisin tehdä tai löytää on lopulta hyvin yksinkertainen asia; värkki, jolla voisi tehdä indeksoidun hakemiston ja ylläpitää sitä. Indeksoinnilla tarkoitan sellaista perinteistä tietokirja-lähestymistapaa - aiheet jaotellaan alkukirjaimen mukaan.

Jos lähtisin moista tekemään itse, niin vääntäisin luultavasti itse indeksin xml:llä ja mahdollisesti dtd:llä tai schemalla määrittelyn. Sitten siihen päälle servleteiksi parsiminen ja sen päälle hyvin yksinkertainen selaus/päivitys -käyttöliittymä. Ei kuulosta kauhean monimutkaiselta, eikä varmasti olekaan - tulisipahan samalla harjoiteltua parsimista javalla, se kun on jäänyt vähän vähemmälle (kuten moni muukin asia).

Menisin varmasti muuten ali sieltä mistä aita on matalin ja käyttäisin jotain wiki-varianttia (eli JSPWikiä), mutta pari ongelmaa tulee heti mieleen:

- Puhdas xml on helppo parsia ja tallentaa toiseen muotoon (export)
- Puhtaaseen xml:ään on myös helppoa tuoda lisää tavaraa muutenkin kuin käyttöliittymän kautta (tekisi hirveästi mieli käyttää taikasanaa eräajo ja kuunnella miten ihmiset tukehtuvat pullaansa)
- Wikeillä ei automaattinen indeksointi onnistu.

En tiedä, katsoo nyt jaksanko alkaa pakertamaan jahka työkuorma vähän helpottuu. Tietysti, jos joku on sattumalta löytänyt jonkun vastaavan softan, saa hihkaista.

Ja niille, jotka Harnin jo tunteva - kyllä, HarnDexin kaltainen systeemi.
Comments: Lähetä kommentti

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?