Viiksimiehet tulevat

"Palasin ja tiesin, vihdoinkin saisin
suuren tarinan ainekset.
Taas saisin juosta, huolestuneena
onnellisten loppujen puolesta.

Aina tämä sama ristiriita.
Pysyäkö täällä vai kadota hyvällä säällä?
Niin tai ei mut, no joo.

On niin ihanaa saada tuntea
itsensä yksinäiseksi.
On ihanaa, saa tuntea ikävää.
Hyvä luoja, toimi!
Lähde jätkä ja poimi...
Romanssi."

- Maj Karman Kauniit Kuvat / Romanssi

Minä tein sen. Puoliksi sulkeutuneiden luomien välistä sain luettua sen helevatan kirjan loppuun - tai viimeisen niistä. Niitä oli neljä, jokainen pikkuisen tiiliskiveä ohuempi. Voin taas nukkua yöni rauhassa.

Sain kuin sainkin kahlattua lävitse Tad Williamsin Memory, sorrow and thorn-triologian - tai oikeastaan, siinä oli neljä kirjaa, mutta viimeinen oli pituutensa vuoksi halkaistu kahtia. Käsittääkseni samainen trilogia on suomennettu ja kotimaisella kielellä se mahtuu kahteentoista kirjaan.

Olkoonkin, että trilogia oli tusinafantasiaa, se oli melkoisen hyvä - ehkä siksi, että en ole lukenut fantasiaa aikoihin, mutta ennen kaikkea siksi, että kieli oli soljuvaa ja hyvin kirjoitettua. Ja kirjailija onnistui vielä kalkkiviivoilla yllättämään lukijansa.

Sitäpaitsi, minä tykkään vollottaa kun loppu on, jos ei nyt onnellinen, niin ainakin kohtalaisen tuttu ja turvallinen.

Aijai. Sitähän voisi vaikka... Yrittää nukkua täydet yöunet. Houkutteleva ajatus. Ja unissani minä pelastan valtakunnan ja prinsessan, ja pääsen öykkäröimään sankarina ympäri maita ja mantuja. Eskapismi on ihana asia.