Ja syövät kakkupalanne. Väliaikainen, summittainen ja hetkittäinen. Lievästi sinkkiämpärimäinen jälkimaku.

perjantaina, elokuuta 02, 2002

"Pitäis löytää oma tyyli
oma tyyli paras tyyli
muttei liian erilainen
ettei sitä paheksuta
ettei oma koira tule
kuse, pure omaa nilkkaa
pilaa vielä uudet kengät
tahi uudet silkkisukat"


- Kumikameli / Adonis-kompeksi



Kävin aamutuimaan ostamassa uuden CMX-levyn, ja yhden kuuntelukerran perusteella se on taas pettymys. Onhan se vielä liian aikaista sanoa; kaksi edellistä levyä avautuivat vasta ajan kuluessa ja eiköhän tällekin käy samalla tavalla.

Asiaan lienee osansa sillä, että Kumikameli kolahti uudestaan ja hoilotin koko eilisillan itsekseni Oparin aarteet-kappaletta. Hieno videokin siinä on, vielä. Kumikamelissa on jotain perinjuurin outoa, koska innostuin siivoamaan sen tahdissa - asia, jota en yleensä tee edes vahvassa kännissä. Nytkin aseeksi olisi tarvittu keskikokoa kookkaampi viidakkoleuku, tai joku pokasaha. Matka ovelta kirjahyllylle on pitkä, tuskainen ja mäkinen. Etenkin kun cd-kuoret kirskuvat jalkojen alla kuin kiihkeät heinäsirkat.

Ja tarkoitin heinäsirkoilla niitä eläimiä, en sitä artistia.

Yritän puskea työjuttuja eteenpäin mutta jotenkin on helvetin tylsää. Oli eilisiltanakin, ei jaksanut edes lukea tusinafantasiaa, johon olen taas parin viime viikon aikana uppoutunut. Nyt tarvitisisi jotain uuttaa.

Havaitsin Hesarista, että Semifinalissa on tänään joku klubi, jossa muiden artistien ohessa soittaa Motelli Skronkle. Nyt minulla on pulma; mennä vai ei mennä. Semifinalin omat sivut eivät nimittäin mainitse Skronklesta halaistua sanaa.

Hrmph. Tällä aikataulussa kun ei oikein saa ketään mukaan, enkä tässä iässä jaksaisi enää kauheasti mennä leikkimään poniangstista kärsivää, seinäkukkana viihtyvää paatoksellista musiikinystävää. On tainnut aika ajaa jo ohi siitäkin.

Nyt turpoaa pää niin, että menen lääkitsemään sitä annoksella herra Pall Mallin pahinta.
Comments: Lähetä kommentti

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?