Viiksimiehet tulevat

"Sinä olet sillä tavalla niin viaton
että uskot aivan kaiken mitä minä sanon
sinä uskot jos kerron että oot kaunis
ja se on totta en minä valehtele
mutta paljon on kiinnostavampaa se,
miksi minä sen sinulle kerron"

- Zen Cafe / Älä tee

Kaivoin pitkästä aikaa Zen Cafen levyt esille, ehkä sadaakseni taas jotain tuntumaa yhtyeeseen ennen uuden levy ilmestymistä, tai ehkä sen takia että olen taas kolunnut levyhyllyni lävitse. Musiikkipainotteiset höpinät sopisivat ehkä paremmin roklintuun, mutta koska kyseessä on vanha levy, niin menköön tänne.

Täytyy myöntää, että minulla meni kauan ennen kuin opin pitämään Zen Cafen edellisestä levystä. Luulen että se johtui Samuli Putron hienovaraisesta, mutta selkeästi linjanmuutoksesta tekstityksessä. Tai ei, ei se linja ole muuttunut - se on vain mennyt syvemmälle. Oikeastaan levyjen tekstimaailman liikkuvat jännästi pareissa; ensimmäinen ja kolmas levy ovat aika rokkia ja sanoitusten puolesta maalataan enemmän mielikuvia - nostalgisia sielunmaisemia lapsuudesta, lauletaan muista ihmisistä ja niin pois päin.

Toinen ja neljäs levy tuntuvat taas paljon henkilökohtaisemmilta. Idiootilla aiheiden käsittely on vielä jotenkin etäistä, mutta sitä on olemassa. Henkilökuvat (varsinkin omakuvat, tai niin luulen) vedetään reippaasti huumorin puolelle, eikä niissä mennä kauhean syvälle.

Sitä vastoin, uusimmalla (vielä tätä kirjoittaessa) levyllä on muutama kappale, joilla tunkeudutaan ihan oikeasti syvälle ja ollaan rehellisiä, eikä kaunistella. En ole varma onko kyseessä Putron itse- vai ihmistutkiskelua, mutta helvetin osuvasti se tekstittää.

Teksteistä nostaisin erityisesti esille sellaiset valioyksilöt kuin Älä tee, Kannattaako tunnustaa jos pettää ja Monta kertaa. Ne eivät ole mitään syväluotaavia psykoanalyyseja, mutta ainakin minun on helppo samaistua, jos ei nyt tapahtuneeseen, niin tilanteeseen yleensä.

Jaa. Ehkä se oli vähän kuivasti sanottu - minulla ei, valitettavasti, ole pohjaa lähteä kunnolla analysoimaan kenenkään tekstejä. Ylipäätään tekstien analysoiminen on jokseenkin turhaa - kuten Ismo Alanko taannoin Soundissa sanoi, tekstejä ei voi ymmärtää väärin; ne voi ymmärtää vain oikein. Laittamattomasti sanottu.

Tero Valkonen (muistaakseni, mutta muistini on aika hatara) analysoi joitain tekstejä menneinä vuosina Rumbassa. Vaikka palsta oli sinällään ihan mielenkiintoinen, sen lukeminen aiheutti minussa jonkinlaista säälinsekaista tunnetta.

Ei sillä, etteikö analyysien lukeminen olisi joskus ihan hauskaakin. Sen kunniaksi:

- Tero Valkosen seminaarityö.
- Nina Kivisen pro gradu Kauko Röyhkästä.
- Mikko Pöntyksen pro gradun tiivistelmä. Röyhkää, edelleen.