Viiksimiehet tulevat

"Viiltävä tuuli käy aamuisin
kiiltävään porttiin ja koivuihin"

- Zen Cafe / Aamuisin

Vietin juuri puolitoista tuntia HKL:n palvelupisteen jonossa hakemassa matkakorttia. Voisi luulla, että olen täynnä pyhää vihaa ja oikeutettua ärtymystä. En ole. Kun kävin hakemassa 8.26 vuoronumeroni ja huomasin sen olevan 179, ja tiskillä oli vuoro numerolla 54, aamuaikatauluni muuttui. Oikeastaan, olin jo ennakoinut tilanteen - olen viimeiset kolme vuotta kulkenut opiskelijalipulla ja käynyt uusimassa kantakortin elokuun lopussa. Sitä elää ja oppii, tai ei elä pitkään.

Menin pitkälle aamukahville ja luin kirjaa eteenpäin. Kun kaupat aukesivat, kiersin Tunnelin Anttilan, Kirjatorin, Sokoksen levyosaston ja Tunnelin Levyn näyteikkunan (ne kun avaavat liikkeen vasta paljon myöhemmin). Seisoskelin rauhassa aseman edessä tupakalla. Pariinkin otteeseen.

Minun vuoroni tuli vähän ennen kymmentä. Ja miten minä voin olla vihainen palveluhenkilölle, joka on ollut aamuseitsemästä töissä, saanut luultavasti kuulla vittuilua koko aamun, jolla oli sillä hetkellä jonossa kaksisataa muuta ihmistä - ja joka jaksoi siitä huolimatta olla iloinen. Palvelualtis. Kaikinpuolin miellyttävä.

Ei minun aamuni siitä sanottavammin huonontunut. Parantui vaan.

Joku nokkela haluaa varmasti tässä vaiheessa sanoa, että matkakortteja saa tilattua netistä. Tiedän - kokeilin jopa. HKL:n systeemi ei vain ollut kauhean hyvä, koska sen verkkopankkiyhteys ei toiminut, ainakaan Nordean suuntaan. Jälkimmäinen kertoi tylysti, että sopiva cookie on joko lopettanut voimassaolonsa tai sitä ei ole - ja kun minulla meni hakemuksen täyttämiseen noin minuutti, niin en oikein usko että sitä se cookie oli expiroitunut (anglismi - kun en keksinyt hyvää suomennosta). Ei toiminut Mozillalla, ei Operalla, eikä edes IE:llä.

Voi olla, että vika on sittemmin korjattu. Ei kauheasti auta, kun kortin toimitusaika postitse on viikko ja minun pitää saada moinen nyt eikä heti - kantakortti lopahtaa kuun lopussa, kuukausilippu sitä aiemmin.

Aamu oli siis yhtä hallittua riskiä. Olen ylpeä suunnitelmallisuudestani. Isona minusta tulee kunnallisvirkamies.

Mistä tulikin mieleeni - jos minun pitäisi näin äkkiseltään poimia yksi asia, josta haluaisin antaa piiskaa päättäville elimille, niin se on terveydenhuolto ja etenkin sen psyykkinen puoli. Lempi-inhokkisanani on avohoito. Tiedättehän, hoitomalli, jossa vain vähäisistä psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset passitetaan reseptin kanssa apteekkiin ja ohjeistetaan syömään pillereitä. Tervetuloa kerran kuussa puolen tunnin juttutuokioon vastaavan hoitajan kanssa. Kyllä se siitä.

Aamulla HKL:n palvelupisteessä seikkaili nainen, joka ei selkeästi ollut oikeassa paikassa - oikea paikka olisi ollut sellainen, jossa saa hoitoa ja jossa on toivoa vielä joskus päästä kiinni elämään. Väärä paikka on sellainen, jossa joutuu jonottamaan, vaikka ei oikein ymmärrä jonotusnumeroita, ja jossa salin täyttäää vaivautunut hiljaisuus, kun ihminen puhuu itsekseen ja on hävittänyt jotain. Jossa vaivautunut hiljaisuus muuttuu melkein tyhjiöksi, kun toinen sanoo ääneen: "Multa meni näkö, mutta nyt se tuli takaisin kun söin pillerin".

Minä olin hiljaa ja varmistin, että ehdin omalla jonotusnumerollani luukulle ennen kuin nainen ehti siihen puhumaan asiakaspalveluhenkilölle. Hymyilin vaivautuneesti, kun asiaskaspalvelija selitti (kärsivällisesti), että numero kolmesataaseitsemänkymmentäneljä tarkoittaa jonossa olevan noin kaksisataa ihmistä ennen kuin tulee oma vuoro.

Hävettikö? Jälkeenpäin aivan helvetisti. Vedin tupakkaa kuin hiilivoimala hiiliä, koska tupakka, jollain tavalla, antaa turvallisuudentunnetta. Tupakka on kuin tutti. Kun polttaa tupakkaa, ei häiritse, koska savun taakse voi kätkeä oman avuttomuutensa.

Sitä voi vain toivoa, että kun lievä psyykkinen oire iskee omaan päähän, se iskee niin, ettei tajua ulkomaailman suhtautumista. Pahinta olisi tajuta ja hävetä, syyttä, sitä mitä on.

Kuunnelkaa nyt. Nää on tärkeitä asioita. Mä kirjoitin tätä juttua mielessäni koko kävelymatkan keskustasta Viisikulmaan.

(Kymmenen uutisissakin on loppukevennys. Sen tarkoituksena on varmaan rauhoittaa katsojaa joukkotuhouutisten jälkeen, jotta voi vapautuneena katsella mainosten ilosanomaa ennen maikkarin säätä ja urheiluruutu-kopion alkamista.)

Suuri Sosiaalinen Ajattelija osti kaksi levyä; Zen Cafen sinkun ja Ismo Alangon uuden levyn - niistä tarkemmin roklinnussa, jos levyt antavat siihen aihetta.