Ja syövät kakkupalanne. Väliaikainen, summittainen ja hetkittäinen. Lievästi sinkkiämpärimäinen jälkimaku.

maanantaina, syyskuuta 23, 2002

Aamun kurkkukivun ja muutenkin inhan olon jälkeen tunsin kymmenen maissa itseni taas niin ihmiseksi, että saatoin harkita töihin lähtöä. Viime viikolla aamut ovat olleet vähän kuin vanhalla Datsunilla talvisin, ilman Lasolia - yskii, köhiin ja käynnistyy vasta sitten kun Aurinko on kattojen yläpuolella.

Tein työmatkaani kirjakaupan kokoisen kaarroksen ja mukaan tarttui Juha Vuorisen Juoppohullun Päiväkirja, josta Like on näemmä ottanut uuden pokkaripainoksen. Päätin, että Econ lukeminen saa nyt hetkeksi jäädä - se kun on raskassoutuista tekstiä, vähän samalla tavalla kuin betonilla täytetty kirkkovene on, no, raskas.

Juoppohullun päiväkirjasta tulee mieleen, että tämä nykyisten kuvitteellisten ja kaunokirjallisten blogien ja verkkopäiväkirjojen aalto ei suinkaan ole ensimmäinen. Vuorisen sisäinen sankari taisi seikkailla verkossa jo alkuvuodesta -98.

Ja onhan se mukavaa jättää välillä aivot narikkaan ja lukea röpöttelytekstiä - ei tarvitse edes kirjanmerkkiä. Se on aivan sama mistä kohtaa kirjaa alkaa lukemaan, koska samaa tavaraa on tarjolla kannesta kanteen, pillereiden väri vain muuttuu matkalla. Muistaakseni. Korkeakulttuuria, sano.

Tuolta Vuorisen kustantamon sivuilta löytyy muuten vieläkin Juoppiksen ensimmäinen vuosi ihan hypertekstinä - siltä varalta että joku ei ole vielä ehtinyt sitä lukemaan. Nyt tietysti joku tulee sanomaan ettei ole koskaan lukenut Bastard operator from hell-sarjaakaan.

Nämä nuoret, nämä nuoret...
Comments: Lähetä kommentti

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?