Viiksimiehet tulevat

"Tervetuloa jälleen nyrkkeilyruudun ääreen. Täällä Louna Ilmaheimo ja Helsingin Boxing-staadium. Tänä iltana meillä on tarjottavana teille suuri, valtaisa titaanien kamppailu, jossa kohtaavat Igor "Siperian Hurtta" ja Rocky "Harlemin Sika".

Tänä iltana tulemme näkemään tämän yleisön edessä valtaisan mätkinnän, suorastaan verenhakuisen, maksimoidun pieksennän, jossa suorittavat nämä henkilöt toistensa päällekäyntiä, lujalla kamppailu-urheilun tavalla."

- Sleepy Sleepers / Rock'y Vi - Harlemin sika

Myönnetään, olen ajoittain junttihuumorin suuri ystävä ja lainasin eilen em. Sleeppareiden levyn kirjastosta. Vähällä sitä saa ihminen mielialansa nousuun. Lainasin myös muutaman Tom Waitsin vanhemman levyn, Sekä Turun Romantiikan esikoisen, joka ainakin tekstiensä perusteella on varsinaista paatosta.

Ei sillä, että minulla mitään paatosta vastaan olisi, vanhalla Manics-fanilla. Revol!

Eilispäivänä kamelin selkä taittui joskus iltapäivän alkutunteina ja adrenaliini katosi jonnekin sinne mistä se oli tullutkin. Luovutin, jäin kotiin, enkä tehnyt oikeastaan mitään. Paitsi katsoin Sopranosin - ja nyt oli taas sellainen jakso, että vietin puolet siitä parvekkeella tupakalla, ja uskalsin vain välillä vilkuilla television suuntaan. Häiritsevää, mutta en vain pystynyt katsomaan.

Eikun perhana. Kävinhän minä eilen poikain kanssa pelaamassa LOTR:ia, jossa Aragorn uhrasi itsensä päästääkseen Frodon pakenemaan ja minut voittamaan. Aijai. Taisi olla toinen voitto meikäläiselle ikinä. Hunajata. Samalla sain vihdoinkin siirrettyä erään vanhan koneeni varmuuskopiot nykyaikaiselle medialle - olin joskus aikoinaan ottanut kaksi zip-levyllistä tavaraa talteen ja vieritin eilen nostalgiakyyneleitä kuin Niagara ikään.

Nimittäin, noilla levyillä oli myös varsin suuri osa kirjallista tuotantoani viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Siellä olivat kaikki vanhat Harn-tarinat (joita en oikein vieläkään pysty lukemaan), muutama novelliyritelmä ja ennen kaikkea tekstit. Niitä ei ollut kovin vähän - itse asiassa, tarkalleen 856 kappaletta, joista tosin viimeiset sata katosivat aikoinaan bittitaivaaseen niin, että vain otsikkolista jäi jäljelle.

Voisi siis karkeasti laskea, että olen viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjoittanut lähemmäs tuhat tekstiä. Se on aika paljon - tosin, aika paljon siitä on myös tavaraa, jota en pysty enää lukemaan ilman vahvaa myötähäpeän tunnetta. Mutta jos prosenttikin niistä kaikista on jotenkin luettavaa tavaraa, niin silloinkin olen saanut aikaiseksi jo sata tekstiä, joita en häpeä. Valtavaa. Vähänkö on taiteellinen olo.

Säästän teidät nyt tällä kertaa historian kätköistä löytyviltä aarteilta, kun on tullut viime aikoina laitettua aivan liikaa moisia tilkkeiksi, kun ei juttu muuten luista. Muistakaa reiluuteni kun tulen pummimaan teiltä rahaa.

Pitäisi varmaan tehdä jonkinlainen kokooma noista luettavista teksteistä. Sellainen retrospektiivinen katsaus, jos ei muuten, niin omaksi huvikseen. Muistan muuten vieläkin miten ensimmäinen teksti syntyi - se oli alkukevättä 1993, kun olin saanut ylioppilaskirjoitukset valmiiksi ja valmistauduin kesällä alkavaan armeijaan juoksemalla (gasp). Olin varustautunut korvalappustereoilla ja sillä hetkellä soi repeatilla Alivaltiosiheerin ensilevyn kappale Elämää avaruusasemalla (joka on kait alunperin Peitsamon kappale). Siitä se lähti. Kammottavilla loppusoinnuilla. Eärgh.

Krhm. Eiköhän tämä riitä muistelusta, alkaa tulla selllainen olo että pitäisi ottaa nitrot ja lukea Kansa Taisteli-lehteä.

Tai, esimerkiksi, tehdä töitä. Huoh.