Viiksimiehet tulevat

"Drug drug druggy
Got a feeling sweet like honey
Drug drug druggy
I need sensation like my baby
Show me your scars you're so aware
I'm not barbaric I just care
Drug drug drug"

- Manic Street Preachers / Drug drug druggy

Otetaan seuraavaksi käsittelyyn nämä vapaaehtoisjärjestöt, Irti Muumeista (sääli että tuo saitti on kadonnut jonnekin bittiavaruuteen) ja muut.

Vapaaehtoinen huumetyöhän on sinällään hirveän hieno asia. Valistus on hyvä juttu, niin kauan kun siinä pysyy järki ja jonkinlainen todelllisuudentaju mukana. Olen nähnyt sellaista valistusta, ja vastaavasti vähän turhan paljon sitä "Huume! Paha! Paha! Tappaa ja raatelee!"-sontaa josta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sen lisäksi että olen saita kuin Roope Ankka pahimpina päivinään, olen erityisen skeptinen näiden kaikkien vapaaehtoisjärjestöjen avustamisen suhteen. Miksi? Siksi että ne eivät pysy lestissään ja siksi että ne ovat, nimenomaan, vapaaehtois-järjestöjä. Tiedättehän, ihmisiä niin kuin sinä ja minä.

Ja mehän emme tiedä huumeista hevonhelvettiäkään. Tai vielä pahempaa, me muodostamme mielikuvamme sanomalehtien ja television, kuulopuheiden ja kolmannen käden tiedon kautta. Harva meistä tietää miten huumeet vaikuttavat fysiologisesti, saati sitten psyykkisesti. Harva meistä ymmärtää millainen homma addiktiosta poispääsy on - ei sillä, että kukaan muu kuin entinen käyttäjä sen oikeasti tietäisi. Harva meistä tuntee sen alakulttuurin tai ne alakulttuurit. Ja harva meistä pystyy tarkastelemaan asiaa objektiivisesti, tai edes jonkinlaisen relevantin tutkimustiedon kautta.

Ja haluaisinko antaa rahat itselleni, huumeiden vastaiseen työhön? En helvetissä, koska en tiedä mitä tekisin. Haluaisinko antaa rahat jollekin järjestölle, joka, ehkä, tietää vähän enemmän kuin minä? En helvetissä. Saavat vielä pahempaa tuhoa aikaiseksi. Suurin osa näistä järjestöistä on onnistunut tuhoamaan kredibiliteettinsä aivan samalla tavalla kuin Virallinen Huumevalistus tuhosi omansa muutama vuosi takaperin.

Luettuani suurimman moisen järjestön jäsenlehteä tuossa taannoin, olen entistä vakuuttuneempi kannastani. Ymmärrän, että pyrkimys on hyvä, mutta on tuskallisen selvää että kyseisen järjestön toiminnanjohtajat ja muut ovat melkein yhtä autuaan tietämättömiä itse aiheesta kuin minäkin. Okei - otetaan takaisin. Osa heistä, muun muassa entiset poliisit, tuntevat yhden puolen huumeidenkäytöstä ja varmaan hyvin tuntevatkin. Ja kun se puoli on huumerikollisuuden ehkäisy ja valitettavan tuttu Vrallinen Huumevalistus, mennään metsään ja rytinällä. Minun on kovin, kovin vaikea tukea rahallisesti tai edes moraalisesti mitään Santavuori-maailmankuvaa, joka on suppeudessaan jostain aivan toisesta maailmasta.

Ja sokerina pohjalla, nämä järjestöt keräävät rahaa hoitokoteihin. Millaistakohan hoitoa niissä tarjotaan? Muutama harva niistä varmaan osoittautuu, ajan mittaan, toimivaksi ratkaisuksi. Ei se ole mikään mahdottomuus - joskus kemiat sattuvat niin, että homma hoituu. Se on hieno homma.

Mutta kun puhutaan ihan oikeasta riippuvuuden katkaisusta, puhutaan fyysisen addiktion katkaisusta että psyykkisen addiktion katkaisusta. Puhutaan, vähimmäistapauksessa, aika intensiivisestä terapiasta. Puhutaan hoitajista, jotka ovat tottuneet työskentelemään erilaisista persoonallisuushäiriöistä kärsivien aktiivikäyttäjien kanssa. Puhutaan hoito-ohjelmista ja mahdollisesta korvaushoidosta.

Kyllä se onnistuu ilman ammattitaitoista henkilökuntaakin, tietysti. Vaan valitettavan harvoin. Se voi onnistua jopa ryhmähengellä, a la AA tai Myllyhoito (okei, se on muutakin kuin ryhmähenkeä), ja sosiaalisella painostuksella, mutta kun ongelma on nyt vähän monisyisempi kuin pelkkä alkoholismi on. Mitenkään alkoholismia väheksymättä.

Näin lopuksi propsit rakkaalle kotikaupungilleni, Helsingille, joka päättää kattaa Olympiastadionin katsomon ja sulkee samaan aikaan rahahanoja sairaanhoidolta ja huumeriippuvaisten hoidolta. Tie mennä. Hyvä pojat ja tytöt. Onhan urheilukin tärkeä asia, mutta joskus, edes joskus, voisi herätä ja haistaa sen kahvin tuoksun.