Viiksimiehet tulevat

"Et sä tajua mua? Mä oon muuttuja.
Mä oon muuttanut mun nimeä ja olemusta
jo lukuisia kertoja,
aina kun se tuntuu sopivalta.
Sinä taas oot kiinni sun totuudessas,
niin kuin rakki joka riuhtoo narussa,
mutt' et sä pääse millään ees puremaan mua,
ja sun moraalis on pelkästään kateutta."

- Kauko Röyhkä / Mikä sä oot arvosteleen mua?

Seuraava hakutulos oli hevosenliha, mutta runosuoneni on jo ehtinyt. Olen pahoillani. En ole koskaan edes maistanut hevosenlihaa.

Katsoin eilen Talvisodan loppuun ja olihan se taas kokemus. Vaikuttava sotaelokuva joka tosin hieman kärsi sotaelokuvien klassisimmasta puutteesta - se oli dokumentinomainen eikä elokuvamainen. Ei sillä että valittaisin. Lukaisin myös Road to Perdition-sarjakuvan loppuun ja huomasin, että elokuvaan asioita on oikeastaan muutettu aika rankalla kädellä. Se ei oikeastaan haitannut - kumpikin on omalla tavalla oma tarinansa, joilla on yhtymäkohtia oikeastaan vain ideassa, kuvamaisemassa, nimissä ja muutamissa kohtauksissa.

Huomaan taas tänään miettivinä mitä tekisin kun minusta tulee iso - tai siis, vanhempi. Kun edellinen työpaikka meni alta, huomasin muutoksen tekevän hyvää, mutta nyt alan taas leipääntyä koodaamiseen. Olen melko varma että se ei ole sitä mitä haluan tehdä lopun elämääni, ei alkuunkaan. Oikeastaan, olen melko varma etten halua tehdä tietokonehommia lopun elämääni - voin tehdä hommia tietokoneella, mutta se on eri asia.

Ongelmana on vain se, että en oikeastaan osaa tehdä mitään muutakaan. Toki, taidan suomenkielen ja pysyn ajoittain kirjoittamaan kohtalaisen nasevalla ja viihdyttävällä tavalla. Niillä avuilla vaan ei työelämässä pitkälle pötkitä. Pitäisi olla koulutusta, pitäisi olla kokemusta, pitäisi olla jotain millä myydä itsensä johonkin työhön.

Jos olisin taas kaksikymppinen, hädin tuskin lukiosta pois päässyt ja armeijan käynyt sinisilmäinen nassikka, tämä ei olisi ongelma. Voisi opiskella ja olisi aikaa ajatella.

Valitettavasti se ylellisyys otettiin minulta pois jo vuosia sitten.

En tiedä. Pitäisi varmaan lopettaa tekosyiden keksimininen ja runnoa päättötyö kasaan, niin saisi toisen tutkinnon valmiiksi. Ja mennä sitten opiskelemaan jotain aivan muuta, jotain mikä ei olennaisesti liity tietokoneisiin - jotain, missä tietokone on vain väline, ei kaiken keskipiste. Poislukien tietokonepelien suunnittelu. Uskon vieläkin, että se voisi olla työ minua varten. Saatan olla väärässä.

Tälläinen eksistentiaalikriisi syö miestä. Kun ei keksi mitään, ei huvita tehdä mitään ja kaikki on yhtä puurtamista.

Pakko saada se helvetin lopputyö valmiiksi. Sitten voin ainakin yrittää opiskella jotain muuta työn ohessa. Tiedä vaikka löytyisi jotain kiinnostavaa.

Vaikka epäilen.