Viiksimiehet tulevat

Itsareista puhuminen syntymäpäivänä on jotenkin oireellista. Pitäisi varmaan varata aika lanttumaakarilta.

Tai tarkemmin ajatellen, ei pitäisi; sellainen luultavasti kirjoittaisi reseptin jotain masennuslääkkeitä varten ja minä olen niitä ihmisiä jotka jäisivät taatusti koukkuun sellaisiin. Onnellisuuspillereiden popsiminen päivätyöksi ei ole sellainen mielikuva josta pidän.

Parasta lääkettä kaikenmaailman äkillisiin mielenvärinöihin on sellainen ilta kuin eilen oli - lumi maassa pimeänä iltana, sopiva pakkanen, ei tuulta eikä tuiskua. Siinä on jotain jylhää joka rauhoittaa mielen. Jos tänään on sellainen ilta, lupaan tehdä pitkän kävelylenkin koiran tai koirien kanssa. Nyt kun MD vielä toimisi.

Se on niitä hetkiä kun kiittää elämän satunnaisgeneraattoria siitä että on sattunut syntymään marraskuussa.

Mistä tulikin mieleeni - kävin ostamassa lauantaina uudet popot. Oli pakko, kun vaihtoehtoina oli kävellä lumisohjossa kävelykengillä tai sitten kengillä, joissa on pingispallon kokoinen reikä pohjassa. Ja kuvittelen ostaneeni hyvät kengät, ainakin jos hinnassa mitataan - meni enemmän rahaa kuin mitä minulla yleensä menee puolivuosittain vaatteisiin. Nyt on gore-texiä ja kaikkea. Luultavasti näillä pystyy myös kävelemään vetten päällä kastumatta.

Rahatilannekin helpottui hetkellisesti kun sain lahjaksi käteistä em. kenkiin ja uusiin housuihin. Nyt kun saan vielä investoitua jälkimmäisiin, eivät kulkuset kilise kävellessä pakkasellakaan.

Tietty, rahatilanteen saattaa uudestaan kuralle esimerkiksi tilaamalla noin kahdeksankymmenen jenkkitaalan edestä Harn-tavaraa.

Illalla sitten katsomaan Road to Perditionia Mikin kanssa, jos se nyt saa aikaiseksi. Jos ei saa, niin sitten menen yksin. Kyllä jämpti on näin.