Viiksimiehet tulevat

"Mutta jostakin tuo tumma hahmo
löysi tiensä paratiisiin
isä, henkevä, viisas mies, murskasi
Tuonen pään mielellään
täällä ei oo enää mitään
tänne ei jää yhtään mitään
mutt' ennen sitä
saanko enemmän tai ainakin lisää"

- Klaani / Enemmän tai ainakin lisää

Road to Perdition oli, jos nyt ei elokuvahistorian merkkipaalu, varsin miellyttävä kaksituntinen. Tom Hanks sai paljon syntejään anteeksi ja osoitti pitkästä aikaa myös kykynsä näyttelijänä. Minua miellytti juonen eheys ja - tavallaan - myös yllätyksettömyys. Ei menty ali sieltä mistä aita on matalin ja tyydytty hämmästyttämään yleisöä äkillisillä juonenkäänteillä. Lisäksi leffa oli kaunis katsella.

Tietty, oli siinä huonotkin puolensa, mutta voittopuolisesti hyvä kokemus.

Ilta oli kylmä ja kaunis. En tiedä mistä se johtuu, mutta tuollainen vähän alle kymmenen asteen pikkupakkanen ja lumikinokset tuovat väistämättä mieleen armeijan ampumaleirit. Kummaa, koska olen minä muuallakin viettänyt paljon aikaa ulkona moisessa säässä. Jaksan myös yhä hämmästyä siitä, miten aika kultaa muistot - myös armeijamuistot.

Lahjoin itseäni eilen, kotimatkalla, Anttilasta ostetulla Talvisota-leffalla (kukas se nyt on äidin pikku militantti, kuka?), jonka olen viimeeksi nähnyt joskus vuonna yksi ja kaksi. Pakkohan se on katsoa, kun ulkomailla sitä yleisesti pidetään sekä parhaana suomalaisena sotaelokuvana, että yhtenä parhaista sotaelokuvista ylipäänsä.

Kolme tuntia ja rapiat päälle. Eilen tuli katsottua ensimmäiset puoli tuntia, sitten unta ei olisi pitänyt poissa edes raskas heitinkeskitys.