Viiksimiehet tulevat

"Symmetrisiä istutuksia
arvojen puutarhojen täysikasvuisia
mekaaniseen toistoon kouluttautuneet
rutinoituneet laumasielustuneet
olette menettäneet terän, otteen"

- Turun Romantiikka / Tylppä kärki

Viime yö meni pelastusarmeijalle. Eli vähillä unilla. Valittaisin, mutten jaksa.

Myrsky kirjoittaa kirjoittamisesta. Minä olen ollut kirjoittamassa maailman parasta romaania aina peruskoulun viimeisistä luokista lähtien. Sääli vain ettei se ole edennyt sivuakaan. Onnea Myrskyn sedälle - luultavasti olet helvetin paljon pidemmällä kuin minä. Ilmoittaudun myös vapaaehtoiseksi koelukijaksi.

Tuo nosti esille myös mielenkiintoisen pointin kirjoittamistavoista - olen ymmärtänyt että aika moni (ammatti)kirjoittaja tekee ensin tarkat suunnitelmat siitä mitä tapahtuu, miten tapahtuu, keille tapahtuu, miksi tapahtuu, milloin tapahtuu, ja niin edespäin, ad nauseaum. Olen aika taipuvainen uskomaan vakaasti että se on nopein ja kenties varmin tapa päästä perille. Kirjan luoman todellisuuden mallintaminen mahdollisimman tarkasti etukäteen, tavoitteiden määrittely ja niistä kiinnipitäminen luultavasti tuottaa eheän romaanin joka valmistuukin joskus.

Tietty, minä en osaa toimia ollenkaan tuolla tavalla. Ja kun lasketaan valmistuneiden pitkien tekstien määrä (nolla, nietu, de nada) ja verrataan sitä menettelytapaan, huomataan varsin helposti mistä kiikastaa. Ja tiedänhän minä sen - olen auttamattoman huono tekemään moisia hommia ennalta. Olen huono keksimään pitkiä juonirakenteita ja juonenkäänteitä.

Olen muutaman kerran koettanut kirjoittaa jotain ihan oikeaa proosaa tavallisella menetelmällä; paperi eteen (tai siis monitori ja näppis) ja muutaman mielikuvan pohjalta ajatusvirtaa paperille niin että heikompia hirvittää. Saahan siitä pari arkillista muka-nasevaa dialogia. Sitten tarinan elinkaarelle käy Ikarokset.

Joten, lapset - älkää tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin minä sanon.

Ehkä tämän takia tunnen, että (rooli)pelit ovat se oikein media meikäläiselle - niissä ei voi tehdä liian tarkkoja juonirakennelmia, eikä voi suunnitella liian pitkälle asioita, koska ne vastuuttomat tollot jotka myös pelaajina tunnetaan, onnistuvat ryssimään kauneimmatkin kuviot ennemmin tai myöhemmin. Hyvin luultavasti ennemmin. Pelien tekeminen on (minulle) paljon enemmän oikeiden mielikuvien ja tunnelmien löytämistä ja niiden varaan rakentamista. Kun tietää mitä tunteita tai asioita haluaa pelaajille välittyvän, on näitä asioita tukevan materiaaliverkon luominen huomattavasti helpompaa. Juoni syntyy yleensä siinä sivussa ja hahmot saavat lihaa luidensa ympärille.

Totta puhuen, minä valmistelen pelejä aivan hävettävän vähän. Pari muistiinpanoa, jotain huomioita paperille ja se on siinä. Ainoa minkä eteen tulee (yleensä) nähtyä vaivaa ovat hahmot, koska niiden kontrolli ei enää ole omissa käsissä. Ne pitää kirjoittaa kohtuuhuolella, jotta pelaaja (toivottavasti) saisi hahmosta suunnilleen oikean ja samanlaisen mielikuvan kuin minulla on.

Nämä ovat, muuten, juuri nitä asioita tällä hetkellä painin. Ehkä tästä vielä syntyy jotain.

Jaahans. Tämä varmasti kiinnosti kaikkia erinomaisen paljon.