Ja syövät kakkupalanne. Väliaikainen, summittainen ja hetkittäinen. Lievästi sinkkiämpärimäinen jälkimaku.

keskiviikkona, tammikuuta 01, 2003

"Kuten sanotaan on hiljaisuus kultaa
sitä ei voi koskaan olla liikaa

olen oppinut sata kertaa
olen unohtanut tuhat kertaa
olen kellunut jo liikaakin
olen vajonnut useammin"

- Tyrävyö / 1000x



Em. kappaleen video on muuten mainio. Ostin tänään halvalla yhtyeen ensimmäisen levyn vain yhden kappaleen, ja yhden videon vuoksi. Oli se silti halvempi kuin suurin osa uutuussinkuista.

Ja nyt pidän suuni kiinni niin kauan että halu sanoa jotain ikävää menee ohi. Noin. Posket punoittaa ja huulet sinertää, silmät seisoo ja kädet puristuvat nyrkkiin.

Ohi meni.

Ettei nyt heti mene uudenvuodenlupausten rikkomiseksi.

Kävin pitkästä aikaa Amazonissa ostoksilla ja ostin kolme kirjaa; täysin yllättäen kaikki toisesta maailmansodasta, Saksasta ja itärintamasta. Sopii toivoa että muiden epätoivosta lukeminen saa oman olon auvoisaksi. Lisäksi leikin Amazonin ominaisuuksilla ja lisäsin linkin toivelistaan tuonne sivupalkkiin; lupaan jokaista saamaani lahjaa kohden pitää turpani tukossa kahden päivän ajan - tai vaihtoehtoisesti puhua vain mukavista asioista. Tämänhetkisellä listalla minut voi siis saada hiljaiseksi tai kiltiksi jopa kahdeksaksitoista päiväksi.

Jos tämä ei ole hyvä tarjous, en tiedä mikä on.
Comments: Lähetä kommentti

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?