Viiksimiehet tulevat

"Lyhytjännitteinen yo-yo jouten nuoriso
painamassa kasvonsa apulantaan
alta nollan, syntyneet taipumaan kun
periaatteet vaihtuvat kulutushysteriaan

Me myymme maamme eniten tarjoavalle
ja panemme pisteen loputtomaan maksukierteeseen
me myymme maamme eniten tarjoavalle
ja pakenemme puhelinkenttiemme kuulumattomiin"

- Turun Romantiikka / ESLA

Zen-iltapäivä.

Lähdin ostoksille Itäkeskukseen ja päätin ensin helliä kolhiintunutta egoani kahvilla, tupakalla ja hyvällä sarjakuvalla. Huomasin, että hyvään sarjakuvaan voi uppoutua niin, että maailma ympäriltä katoaa - kun palasin takaisin tähän maailmaan, huomasin että olin juonut kahvini, polttanut tupakat ja että naapuripöydän ympärillä kuivattiin lattiaa parin tarjoilijan toimin. Jonkun täysi kahvimuki oli tippunut lattialle - kait. Minä en huomannut ensinkään.

Mutta varsinainen zen-hetki tuli bussissa, matkalla kotiin. Yhdeltä pysäkiltä nousi kyytiin jokseenkin ärsyyntynyt, pyylevähkö mieshenkilö, joka posket punaisina hehkuen (kuin hyvälaatuinen omena) vaati saada tietää miksei edellistä bussia ollut näkynyt, ja nyt busseja tuli kaksi peräkkäin.

Minä huomasin ihmetteleväni minne sillä on niin kauhea kiire. Okei, ulkona oli ikävä ilma. Mutta se pysäkki, se oli kahden pysäkin päässä päättäriltä. Sinne kävelee nopeammin kuin minkä verran aikaa kuluu odotellessa seuraavaa bussia. Ja muutenkin; aika ei lopu kesken. Odotat bussia viisitoista minuuttia - se ei tarkoita, että kuolisit viisitoista minuuttia aikaisemmin. Se ei tarkoita, että aurinko nousisi seuraavana aamuna viisitoista minuuttia aikaisemmin - tai myöhemmin. Se ei tarkoita, että ne viisitoista minuuttia katoaisivat elämästä.

Ymmärrän nyt paremmin ihmisiä, jotka eivät kanna mukanaan kelloa. Vuosia sitten, kun tapasin tälläisen ihmisen, olin hämmentynyt ja ihmettelin miten hän selviää. Nyt tiedän; hän luultavasti selviää oikein hyvin. Jopa paremmin kuin me oravanpyörään kiinni jääneet.

Siinä tämän päivän kahden pennin filosofia-annos. Nyt minä menen laittamaan ruokaa, syömään, saunaan ja sitten pämppäämään tajuntani eilispäivän kaatopaikalle. Jos huomaan aamulla menettäneeni pari tuntia elämästä, toivon että ne menivät edes hyvään tarkoitukseen.

Taidan olla kovaa vauhtia kääntymässä fatalistiksi.