Viiksimiehet tulevat

Tänään huomasin, että kivussa ja nöyryytyksessä on jotain perin zeniläistä ja luonnetta kasvattavaa. Toisin sanoen, antauduin sählyjengin maalivahtipulan edessä ja menin tolppien väliin.

Olen yhtä kokemusta rikkaampi, taas. Tai olen minä kerran ennenkin ollut maalissa, joskus neljä vuotta sitten, yhdessä harrastesarjan matsissa.

Ensimmäisessä ottelussa lahjoitimme lohkon viimoiselle joukkueelle heidän kauden ensimmäisen sarjapisteensä. Ei tarvii kiittää. Toisessa ottelussa toinen häntäpään joukkue vei meitä kuin märkää rättiä.

Haluaisin kuitenkin tässä välissä osoittaa kiitokseni Killerille, jonka ns. alapääsuojia lainasin molempiin otteluihin. Jälkimmäisessä matsissa nimittäin tuli kaksi aika räjähtävän voimakasta kutia paikkaan, jota suojellaan pään jälkeen eniten. Ei siksi, että se nyt olisi erityisen tärkeä paikka (enää), vaan siksi, että joskus tuska on oikeasti valkohehkuista.

Nyt kuului vain kaksi onttoa napsahdusta. Täytyy olla kiitollinen pienistä asioista.

Mutta siitä zeniläisyydestä - ei minua harmittanut. Kun ei odota mitään, ei osaa pettyä, kun saa itsensä sentään muutaman kerran pallon tielle.

Myöhemmin illalla hankin haavoille balsamia pieksemällä Matskan ja Anssin LOTR-korttipelissä. Frodo ja Pippin marssivat iloisesti kohti Mordoria, jättäen jälkeensä Aragornin, Samin ja Boromorin ruumiit, noin kymmenen Mordorin örkin sekaan.

Sittemmin tuli lainattua Minority Report, joka toivottavasti osoittautuu edes auttavasti viihteelliseksi. Jos ei osoittaudu, niin minulla on suunnitelma B - se sisältää Forgotten Soldier kirjan, jossa nuori sotamies on juuri siirtynyt kuljetusjoukoista jalkaväkeen, päässyt lomalle ja tavannut naisen. Ennustan, että ilo on lyhyt ja kun siirrytään vuoden 1943 loppupuolelle, idylli katoaa varsin pian.

Polviin sattuu. Jos en vielä maininnut.