Viiksimiehet tulevat

Yhden kakkupalan mies (2004-2005)

Lämmöllä muistavat; ystävät, sukulaiset ja kirjoittaja. Elosi oli lyhyt, mutta tapahtumarikas.

-------

Sain tunnukset uudelle palvelimelle ja vanha kärsii tasaisesti yhteysongelmista. Lienee vain kohteliasta lukijoita kohtaan, että oikutteleva palvelu haudataan kaikessa hiljaisuudessa. Kepeät mulla sille.

Olen nyt jonkinasteisessa käymistilassa. Pidin lyhyen kehityskeskustelun itseni ja kirjoittajaminäni välillä. Söin samalla pizzaa seisovasta pöydästä. Jotenkin pahvista, se pizza. Tämä menee nyt vähän itsetutkiskeluksi ja omaan napaan tuijottamiseksi, mutta esitän tässä muutamia asioita ja ajatuksia joita kävin lävitse.

Blogi, elämä ja kaikki

Vieläkö tässä on se virta tallella, se joka panee kirjoittamaan? Pitäisikö tehdä loistava poistuminen ennen kuin hiipuu pois? Lopettaa, ennen kuin se on muodikasta?

Ehkä ei. Viimeisten laskujen mukaan Yhden Kakkupalan miehellä on noin 156 lukijaa (blogilista.fi:n kautta), plus suoralla osoitteella tulijat, plus rss-feediä lukevat, plus satunnaiskävijät ja kaikenlaiset hakukoneiden väärinkäyttäjät. Sen noin neljän vuoden aikana kun olen pitänyt sivuilla kävijämittaria, osumia on tullut noin 132.000. Se on aika paljon. Myönnän, että hivelee.

Ja kyllähän minä tykkään kirjoittamisesta.

Nimi ja arkistot

Minulla on ollut tapana muuttaa blogin nimeä aina kun se muuttaa paikkaansa, julkaisualustaa tai olemustaan. Yhden kakkupalan mies taitaa olla viides tai kuudes reinkarnaatio suunnilleen samasta asiasta.

Tuntuisi luonnolliselta muuttaa nimeä samalla kun muuttaa jotain muuta - tulisi tiettyä uutta potkua hommaan - mutta en kerta kaikkiaan ole keksinyt parempaa nimeä kuin tuo. Se nyt vain jotenkin sopii minulle. Olen kiintynyt siihen. Olin tosin kiintynyt edellisiinkin.

Alustavasti minusta tuntuu, etten siirrä vanhojen blogien arkistoja uudelle palvelimelle. Voivat olla siellä missä ovat, ainakin jonkin aikaa. On mukavampaa ja helpompaa aloittaa puhtaalta pöydältä. En myöskään usko, että maailma menettäisi mitään välttämätöntä, jos ne katoaisivat - olen kirjoittanut verkkopäiväkirjaa jossain muodossa 90-luvun lopusta asti, ja valtaosa aikaisemmista arkistoista on kadonnut. En ole jäänyt itkemään perään. Hävettää vähemmän, kun niitä ei ole.

Mutta tätä en ole vielä päättänyt. Jatkuvuudellakin on puolensa.

Minä versus kirjoittaja-minä

Pitäisikö tulla kaapista ulos? Surullinen faktahan on, että kuka tahansa joka omaa alkeellisenkin google-fu:n, pystyy kyllä kaivamaan verkosta esille suunnilleen kaiken sinne lykkäämäni, mukaan lukien oikean nimen, yhteystiedot ja pärstäkertoimen.

Toisaalta, nimimerkillä - olkoonkin, että jollain tapaa tunnetulla - kirjoittaminen antaa tiettyä turvallisuuden tunnetta. En välttämättä halua että kirjoituksiani yhdistetään työnantajaani, perheeseeni tai muuhun tärkeään asiaan. Ne ovat yksityisasioita, ne kuuluvat vain asianosaisille, eivät koko maailmalle. Lisäksi nimimerkin takaa on helpompi huudella.

Toisaalta taas, oman nimen liittäminen mukaan tuo hommaan tietynlaista uskottavuutta ja luo, paremman sanan puutteessa, brändin. Se tarkoittaa, että jos kirjoitan hyvin, se yhdistetään minuun ja Minuun liitetään hyviä juttuja. Raadollisimmillaan se tarkoittaa myös yhteydenottoja liittyen esimerkiksi sivutöihin. Olen saanut välillisesti blogiin liittyen fyrkkaa, eli fyffeä, eli pätäkkää, eli palkkaa. Pientä ja harrastusluontoista, mutta kuitenkin.

Olisi vähän valheellista sanoa, että tätä ei tekisi myös maineen ja kunnian vuoksi. Blogin kirjoittaminen on yksi pitkä egotrippi. Enkä nyt tarkoita yhtyettä.

Aiheet

Pitäisikö viilata ulosantia johonkin suuntaan? Olen kokeillut aikani hyvin introverttia kirjoitustyyliä ja nyt vähän ulospäin suuntautuvampaa. Olisi kait kohteliasta funtsia vähän mitä kirjoittaa - sekä itse tekstiä, että etenkin aiheiden luokittelua ja yleensäkin saitin käytettävyyttä.

Luokittelu on pikku juttu, mutta pitäisi miettiä haluaako kirjoittaa siitä sun tästä kuten tähän mennessä, vai ottaa hieman - ja vain hieman - ammattimaisempi ote tähän juttuun.

Le grande julkistus

Jos kerrankin miettisi ja tekisi kaiken valmiiksi etukäteen ja tarjoaisi sitten valmiin paketin. Siihen menisi, varovasti arvioiden, jotain kahdesta päivästä viikkoon. Voisi sitten kerralla rykäistä koko roskan maailman silmille.

Luultavasti teen näin, ja jos vanha palvelin vielä oikuttelee, saatan kirjoittaa jotain sekavaa tänne. Jos ei, niin sitten sinne.

Sillä välin - ja tästä alkaa nyt tulla paha tapa - jos teillä on asiasta jotain sanottavaa, sen voi sanoa kommenttilootaan tai yksityisemmin sähköpostilla, merten at iki dot fi. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti.

Tämä nyt oli vain tälläinen pintaraapaisu. Näiden juttujen miettiminen on varsin kimuranttia ja monimutkaista.